Kompassi Ota suunta

Kaikki blogit puheenaiheesta Boko Haram

Mitä on maailman pahin rasismi?

Mikä on merkittävintä tänä päivänä ilmenevää rasismia maailmassa? Ensinnäkin vähemmistöjen vaino. Kristityt ovat maailman vainotuin vähemmistö. Toiseksi suhtautuminen afrikkalaisiin, maailman köyhimpiin ihmisiin on rasistista avustusmäärärahojen jakamisen ja mediahuomion perusteella. Johtuuko tämä siitä, että afrikkalaisia on liikaa ja toisaalta siitä, että heidän kärsimyksiinsä on alettu aikaa sitten suhtautua luonnonlain kaltaisena asiana, josta ollaan jossain määrin vain muodon vuoksi kiinnostuneita.

Mikä pysäytti Boko Haramin ja ISIS:n etenemisen?

Vastaus, joka voi tulla joillekkin yllätyksenä, on etelä-afrikkalaiset.

ISIS:n ja Boko Haramin etenemisen pysäyttämisestä löytyy mielenkiintoinen yhdistävä tekijä. Boko-haramin viimeaikainen tappiokierre alkoi, kun Nigerian hallitus palkkasi avukseen entisistä Etelä-Afrikan asevoimien sotilaista koostuvan STTEP international yhtiön. Irakissa puolestaan ISIS:n hyökkäyskärki kohti Bagdadia pysähtyi erään öljynjalostamon etelä-afrikkalaisiin turvamiehiin, jotka vastoin ohjeita päättivät pitää asemansa.

Boko Haram liittyi ISIS:iin kuten ennustin

Nigeriassa ja Kamerunissa toimiva ääri-islamistinen terroristijärjestö Boko Haram, joka tuli länsimaissa tunnetuksi koulutyttöjen kidnappauksistaan, on vannonut uskollisuutta Irakista ja Syyriasta levinneelle islamilaiselle valtiolle (ISIS) [1][2].

 

Äärimuslimi-terroristit toteuttavat par´aikaa holokaustia ...

... toinen toisilleen. ...”Ani Ma'amin” (“Minä uskon”) – on sydänjuuria myöten koskettava juutalainen laulu, ja tässä YouTobe-videossa juutalaiset lapset laulavat sen todella liikuttavasti. (Itkuvaroitus - nenäliinat esille! ) https://www.youtube.com/watch?v=dr9e639d1Js  Tuota laulua kuunnellessa (katsokaa hyvät ihmiset tuo video) olemme samalla pakotettuja katsomaan videolta, mitä tapahtui miljoonalle juutalaisille lapselle holokaustissa ja 5 miljoonalle juutalaiselle.

Tämä tiedetään Boko Haram:ista

Kalifaatti, itsemurhaterrorismi, kaulan katkaisut: monessa mielessä Boko Haram muistuttaa isis:ta, muttei sittenkään koko rintamalla. Kun isis pyrkii luomaan valtiokoneisto, niin Boko Haramille riittää tässä vaiheessa pelkästään kauhun levittäminen ympäristöön. Nigerialaisen Punaisen Ristin työntekijän mielestä terroriryhmä on ”täysin sydämetön”.

Koska olen tyttö

Mitä voisi tehdä?

Nigeriassa Maidukurin kaupungin torille kantoi n. 10-vuotias tyttö pommin vartalossaan, 

uutisten mukaan pommi räjähti, joko kaukolaukaistuna , tai tyttöä tarkastaessa.

20 ihmistä kuoli.

 

Missä ovat marssijat tytön ja uhrien puolesta?

Lapsi parka , niin , tyttö ....

Tytöt ovat monissa maissa vailla ihmisoikeuksia .

Suren jokaisen pienen viattoman tytön vuoksi, joka  myydään Aasiassa  temppeliin 

4-vuotiaana kasvamaan seksi-orjaksi, 

Islamilaisen terrorin sotilaallinen ulottuvuus

Pariisin terrori-isku on (ääri-)islamilaista terroria, siinä muodossa missä se on lännessä opittu tuntemaan jo Münchenin verilöylystä lähtien. Isketään siviilikohteeseen ja pyritään saavuttamaan näkyvyyttä ja pelkoa länsimaissa ja toisaalta osoittaa toimintansa tehoa omilla kannatusalueillaan.

 

Boko Haram levittäytyy - Kalifaatin nousu Afrikassa?

Maalailin reilu kuukausi sitten piruja seinille Gunieanlahdelta Venäjän rajalla ulottuvasta äärisunnimuslimien kalifaatista. On erittäin ikävää todeta kehityksen jatkuvan arvioni mukaisena. Boko Haram-järjestö, joka tuli kuuluisaksi koulutyttöjä sieppaamalla, on levittäytynyt Nigeriasta Kamerunin puolelle. Murhia ja Kidnappauksia tässä vaiheessa, mutta terrori jatkunee.

 

ISIS, Boko Haram – Kalifaatin paluu

Islamistien terrori jatkuu sekä Nigeriassa että Irakissa. Viime viikon aikana ainakin kymmeniä, todennäköisesti satoja siviilejä murhattiin eripuolilla pohjoista Nigeriaa Boko Haram järjestön toimesta. Miksi otsikossa on mainittu järjestöjä joiden toiminta-alueet ovat yli 4000 kilometrin etäisyydellä toisistaan?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä